Päivä sumussa

Lähdin taas aamupäivällä pilkille. Onni on potkaisemalla auki saadut vanhat pilkkireiät. Kairasin ne eilen pää punaisena, joten tänään sitten oli helpompaa lauhan yön takia. Tuskin reikien kairaamista kukaan rakastaa. Päätin ensimmäiseksi kiertää eiliset reiät, josko tärppäisi. Yhdeltä niistä sainkin kahdeksan ahventa, joten sattui parvi sopivasti kohdalle. Kalat eivät olleet suuria, mutta ei ihan pieniäkään.

Iltapäivällä kairasin pari reikää lisää, mutta ei niistä saalista saanut. Sain vielä kuusi ahventa samalta reiältä kuin aikaisemmat kalat.

Oli ihan mukava pilkki-ilma, vaikkakin sumu peitti tienoot ja illemmalla koleus hiipi puseroon. Olin ulkona suurinpiirtein koko päivän. En ihan tuntipalkoille päässyt, mutta eihän sellaista lasketa koskaan, kun kalassa ollaan. Seuraavaksi pääsenkin kalaan vasta loppuviikosta.

Vähästä iloinen

Olen käväissyt tänä talvena pari kertaa pilkillä, mutta tänään kiertelin jäällä vähän enemmän. Oli kerrankin lämmin ilma verrattuna aikaisempiin päiviin. Paikoitellen jään päälle oli tullut vettä, mutta ei haitaksi asti.

Prohjasin lumessa ja kairasin hiki hatussa reikiä hieman tylsäksi käyneellä terällä. Lohduttauduin, että kunto ainakin nousee, vaikkei kalaa nousisikaan.

Olin istuskellut jo useammalla reiällä, kunnes mieleeni juolahti ajatus, että miten takuulla saan kalaa. Ainakin ennen on tepsinyt. Otin siis kännykän ja soitin huumorilla kaverille sanoen, että täytyy soittaa, koska silloin takuulla kala nappaa, kun on kädet täynnä. Niinhän siinä kävi ja sain heti ahvenen. Lopetin puhelun ja heti perään sain kuvan siian. Kala painoi 470 grammaa, joten eiköhän siitä syötävää saa.

Olipa varovaista siiman liikuttelua, joten aloin jo epäillä mormuskan tekevän omia kiemuroita vedessä. Ihmettelin sitten eka kalan saatuani, että miten ahven noin varovasti käyttäytyy, mutta taisikin napata syötin siian nokan edestä. Näin on usein ennenkin käynyt. Nyt samalle reiälle jäi vielä ainakin yksi siika, mutta en sitten enää jaksanut sitä jallittaa. Yritin saada sitä tarttumaan syöttiin vielä ainakin puoli tuntia, mutta laskeutui hämäryys ja alkoi sataa lunta. Katsoin viisaammaksi poistua mökille.

Olen kylläkin saanut joskus siian pilkkiin pimeässäkin, mutta usein ne vaan härnäävät iltahämärissä. Aamulla sitten nappaavat syöttiin, kun yrittää uudelleen samasta paikasta.

Itkeskelin aiemmin, että kala vei lempimormuskani. Hain eilen Porin Motonetista toukkia ja etsiskelin samalla menetetyn tilalle Kuusamon valkoista kirppua, mutten löytänyt. Ostin sitten hopeisen punasilmäisen kirpun, johon nämä kalat nappasivat. Vähästä tässä iloiseksi tullaan.

Lämpimämpää, kiitos

Eipä taida ilmat osua kohdilleen pilkille hinkumiseni kanssa. Aika kylmää pitelee. Eipä tämäkään kiiski montaa kertaa sätkähdellyt, ennen kuin jäätyi paikalleen.

Nämä kirjoitukseni ovat vähän höpö-juttuja, mutta pääasiassa käytän blogiani päiväkirjana ja lähinnä itseä varten. Tuppaa vuodenkin takaiset kelit ja saaliit unohtumaan helposti.

Palelemista

Mökin sisällä ja ulkona samat lukemat

Olin eilen pilkillä tänä talvena ensimmäistä kertaa pakkasten hellitettyä. Ulkona oli enää miinus 15, mutta järveltä kävi kova viima, joten kylmää oli silti.

Huomasin flunssan verottaneen kuntoani. Puhalsin jo ensimetreillä repun kanssa ja reikien kairaaminen oli raskasta. Jään vahvuus ei vielä ollut kovinkaan paksua, ehkä noin 20 cm, mutta kovaa kuin mikä. Eipä uskoisi, että toivon vähän lunta lisää. Ilman lunta tätä vauhtia saa kevättalvella kairata reikiä kahvaa myöten.

En sitten kauaa viipynyt kalassa. Pelkäsin taudin iskevän uudelleen, joten en pitänyt järkevänä kökkimistäni palelevana. Petyin myös reppua kaivellessani, kun huomasin ja vasta sitten muistin lempimormuskani joutuneen maaliskuussa hauen vietäväksi. Muutenkin olisi ollut fiksua tarkistaa repun sisältö etukäteen. Siimat taitaa olla aika haperia useissa vavoissa. Kalaa en odottanutkaan saavani, koska myös verkoissa oli ollut samana päivänä harvinaisen hiljaista.

Isäntä laski verkot mökkinaapurien kanssa jo heti alkuvuodesta, mutta niiden kokemisessa täytyi pitää muistaakseni neljä päivää taukoa kovien pakkaslukemien vuoksi. Parhaimmillaan taisi olla jotain 28 astetta pakkasta. Onneksi kalojen liikkuminen tuolloin oli hiljaista. Päästiin melko helpolla verkkojen selvittelyssä.

Paana jäässä

Nyt pääsisi pilkille. Kirkasta jäätä on noin 10 cm:n vahvuudelta, mutta olen ollut talviflunssassa joulusta saakka. Tauti ei vaan tunnu hellittävän, enkä usko pakkasessa ja viimassa istuskelun auttavan asiaa.

Kurkkasin keskiviikkona paikallisen Tokmannin syötti-jääkaappiin, eikä siellä silloin ollut vielä muita lieroja kuin kastematoja. Hyviähän nekin, mutta toukkapurkkien myyjät taitavat liikkua lähipaikkakunnilla vasta ensi viikon loppupuolella. No, enpä tässä muutenkaan taida ehtiä jäälle vähään aikaan, joten otan pilkki-intoni iisisti.

Eka kuha

Ennen ajanlaskumme alkua sain elämäni ensimmäisen kuhan Ruskilankoskelta juuri auringon laskettua ja yön pimennyttyä. Eipä tullut mieleenikään, että pitäisi kesäyönä taskulamppua mukanani kuljettaa, joten kala sai rantakivikossa sotkea siiman kunnolla.

Ei siinä sitten auttanut muu, kuin hypätä pyörän selkään ja polkea kotiin selvittämään sotkua ja tutkimaan illan saalista. Matkaa ei ollut onneksi enempää kuin noin pari kilsaa.

Löysin tämän kuvan samalla, kun vastasin fb:n nostalgiahaasteeseen. Mielestäni tämä otos kuuluu paremmin tänne.

Tuulastusreissu

Tuulastuslampun virittelyä

Olin toissailtana isännän kanssa tuulastamassa järvellä. Ilma oli aivan tyyni, mutta vesi oli yllättävän harmaata ja pinnalla kaikenlaista roskaa. Ilmeisesti järviruokoista irronnutta.

Pikkukaloja nähtiin harvakseltaan, mutta varsinainen tarkoituksemme ei ollut tuulastaminen, vaan etsimme hukkaan menneitä rapumertojamme. Olemme myös soittaneet muutamille ravustajille, kun olemme löytäneet heidän merkattuja karanneita mertoja ja ilmoittanut, mistä ne voi noutaa. Ovat olleet kiitollisia, mutta kertaakaan ei olla tultu hakemaan, ei laiturilta eikä rannasta.

Joskus huomaa, että mertoja on myös liikuteltu, kuten pari viikkoa sitten. Merta oli kulkeutunut kovaa aallokkoa ja vastatuulta päin ainakin sata metriä. Alunperin ne olivat kaikki jonossa.

Rapurosvot ja mertavarkaat ovat taas ihan eri juttu. Valitettavasti noitakin raukkiksia löytyy.

Villiminkin ateriarääppeet

Hyvä tasainen alusta ruokailulle

Huomasin rapumertaa lähestyessäni kalan suomuja ja verisiä rippeitä kiven päällä. Ei siinä fakiiri tarvitse olla, etteikö tietäisi jo etukäteen merrasta syötin hävinneen nopeampien suihin. Tyhjänä oli myös neljä muuta mertaa.

Minkkikanta on taitanut tehdä muutakin tuhoa koko lahdella. Parikymmentä vuotta sitten oli myös piisameita, enemmän vesilintuja sekä simpukoita.

Ravut hukassa

Näistä pääsi yksi takaisin järveen

Ollaan taas ravustettu reilun viikon vajaalla kolmellakymmenellä merralla toivoen saavamme kokoon keittoannoksen rapuja. Sumpussa on jo muutama, mutta tällä vauhdilla, kuten kuvassa näkyvällä päivän saaliilla, kestää jonkin aikaa saada kattilallinen kiehumaan. Nyt olisi tillin kukintoja pakkasessa odottamassa kuten myös syöttejä.

Mertoja on uitettu vanhoissa takuupaikoissa kuten myös uusissa, välillä syvemmissä- ja välillä matalemmissa vesissä. Tulos on ihan sama. Eikä vähiten haittaa tee syöttirosvot. Osasta mertoja syötit häviää. Todennäköisesti minkit ovat olleet asialla. Ainakin kerran on ollut kuollut minkki merrassa. Tänään huomasin monen ammattiravustajan vieneen mertansa pois, joten ongelma ei taida olla pelkästään meidän.

Ravustaa saa lokakuun loppuun. Kuun loppupuolella tarkistan jokaisen ravun erikseen ennen keittoa, ettei kiehuvaan veteen joudu "kantavaa rapua". Naarailla alkaa olla silloin pyrstön alunen täynnä munia. Ainakin sen verran täytyy miettiä uutta rapukantaa, että päästää tuollaiset takaisin järveen.

Vähän kaduttaa

Vähän kaduttaa, kun missasin pari viimeistä kalastusreissua Lappiin Savukoskelle. Kuvan kala ei ollut ainoa laatuaan eikä kooltaan meidän miesväen saaliina. Kalastukseen kulutettua aikaa ei tietenkään lasketa miksikään, mutta kyllä tuollaista mielellään päivän etsii.

Nyt tyydyin nautiskelemaan aamuisesta rapumertojen kokemisesta peilityynellä järvellä. Saalis ei tosin ollut kummoinen. Jostakin syystä ravut ovat olleet viime aikoina hukkateillä.

Kalanruoto risuista

Bongasin tämän hienon risuista tehdyn kalanruodon ystäväperheen mökin seinältä. En yleensä tykkää ylimääräisistä tekeleistä ripustettuna ulkoseinille, mutta tämä iski silmään heti. Minusta se on hieno ja paikkaansa sopiva.

Työn tekijästä ei ole tietoa, mutta kuvan julkaisemiseen tänne blogiin, olen saanut omistajilta luvan.

Kalastuslehti

Olin hämmästynyt alkuviikosta googlatessani "fisuskaa", kun löysin alla olevasta nettiosoitteesta oman blogisivuosoitteeni. Listauksessa "Naisten pitämiä kalastusblogeja" oli vielä neljän muun blogin pitäjän osoitteet. Ihmettelinkin alkuvuodesta suuresti, että miksiköhän sivuillani käynti vilkastui huomattavasti.

Lehti on ilmaisjakelulehti ja jaetaan alan liikkeissä.

http://issuu.com/krookmedia/docs/kalastus115/50

Kaunis kattaus on puoli ruokaa

Rapuja neljälle

Veimme viikonloppuna ystäville tuliaisiksi aikaisin aamulla keittämiäni rapuja. He tykkäävät kovasti ravuista ja samalla saimme nauttia niistä itsekin.

Kaikki yleensä sanovat, ettei ravuista lähde nälkä. No, kaunis kattaus on puoli ruokaa, eikös vaan?

Fisuskan rapukeitto

Keitän melko tavallista rapukeittoa, eli en käytä valmistuksessa mitään erikoisia aineksia. Silti minusta ja muidenkin syöjien mielestä siitä tulee ihan hyvää. Käytän sellaisia ravun kuoria, jotka eivät ole käyneet kenenkään huulilla, vaan ovat jätetty vartavasten keittoa varten. Tämä on tietenkin jokaisen oma asia ja rapukekkereistä jäätyjä kuoria voi jokainen hyödyntää miten itse parhaaksi näkee. Meillä noita kuoria piisaa, koska ravustamme itse. Ravun kuoret, kuten myös ravut, voi pakastaa keittoliemessä, joten ne voi  käyttää myöhemminkin.

Koska olen säkäkokki, niin jätän vastuun lopputuloksesta alla olevan ohjeen noudattajalle. Ohje on vain viitteellinen ja jokainen kokkaaja tekee omanlaisensa keitoksen. Alla olevasta ohjeesta riittää keittoa neljälle. Tämä on myös erinomainen alkuruoka ja sopii kaikille viljattomille syöjille. 

Kasarissa on noin 20 ravun pyrstökuoret, saksien kuoret, selkäpanssarit sekä jalat. En laita joukkoon kroppaa enkä missään tapauksessa päätä. Jos haluaa, niin aivan viimeiseksi keittoon voi lisätä keitettyjä ravun paloja - lähinnä imagokysymys. Kattilassa porisee myös sipuli. Voita on reippaasti, ettei tuotos pala pohjaan. Annan sipulin pehmentyä kunnolla.

Lisään ravun kuoriin vettä, hieman tilliä tai timjamia ja pari valkosipulin kynttä. Annan kiehua noin puoli tuntia. Samalla keitän muutaman porkkanan, noin kolme isoa. Kypsät porkkanat soseutan tehosekoittimella.

Siivilöin rapu-sipuli -liemen ja aina kahteen kertaan. Kovat ravunkuorien murut eivät ole mieluinen yllätys keitossa.

Kaadan rapuliemen takaisin kattilaan ja lisään porkkanasoseen. Joukkoon murustan reilun palan Koskenlaskijaa, lisään tölkin ruokakermaa ja kasvisliemikuution. Tarkistan myös, josko tarvitsee lisätä vettä. Suurustan keiton mieleisekseni vaalealla maissisuurusteella.

Maustan rapukeiton myös sitruunapippurilla (mustapippurikin käy) sekä maun mukaan chilijauheella. Teelusikallinen kurkumaa tuo ainakin väriä lisää. Tomaattinen chilikastike antaa lisää potkua ja sitä laitan parin lusikallisen verran. Lopuksi tarkistan suolan. Yleensä sitä ei tarvitse lisätä. Jos haluaa, voi keittoon lisätä hieman valkosipulia ja/tai lirauttaa sitruunaa.

Keiton voi nauttia vaikkapa vaalean juustoleivän kera, nam.

Vielä on kesää jäljellä

Usein, kun nautitaan Suomen suvesta, otetaan valokuva paljaista varpaista. Niinpä sitten kerran minäkin.

Saalista ei tullut, mutta oli hienoa lillutella veneessä tyynellä järvellä. Aikaa on jonkin verran kulunut ravustamisessa, joten nyt oli kiva mennä vaihteeksi ongelle.

Pitäisi vielä lähteä ihan tosissaan muille vesille narraamaan suurempia saaliskaloja. Ainakin ennen rauhoitusajan alkamista syyskuun alussa.