perjantai 23. syyskuuta 2016

Onkimiset ongittu?

Välillä myös aurinko paistoi
Olin tiistai-iltana toisen kerran ongella. En saanut reissulta saalista. Kala ei käynyt edes härnäämässä.

Eipä tuo kalastus ole kovin paljoa innostanut tänä kesänä. Ei sen vuoksi, etteikö se olisi kivaa ja mieluisaa, vaan mökkiremontti alkaa painaa päälle, varsinkin ulkopuoliset työt. Itse olen lähinnä vain se "maalausosasto", mutta tuntuu pahalta kökkiä veneessä ukon painaessa remontissa pitkää päivää. Ei sitä siten oikein pysty paatissa rentoutumaan.

Toivottavasti saadaan hyvä jääkansi ensi talvena.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Vuoden eka onkireissu


Ihan vaan päätin, että nyt pitää päästä ongelle. Lähdin eilen illalla kalaan järvelle mukanani onki ja virveli. Yleensä, kun on heittänyt uistimen veteen, niin silloin kala käy onkeen kiinni. Niin kävi eilenkin. Saalista en saanut, mato vietiin. Sen jälken sain pienen ahvenen, jonka päästin takaisin veteen.

Istuskelin veneessä pienessä tuulenvireessä. En tiedä, kauanko kuvan pikkuahven oli koukussa kiinni, mutta se oli hitkaissut syötin syvälle kiduksiin - pikkukalaparka. Siinä sitten saaliini olikin. Vilu tuli puseroon ja pipo olisi ollut tarpeellinen.

Jätin vielä madot purkkiin, joten aion ottaa onkimisessa uusinnan. Maisemat oli hienoja alkavan ruskan vuoksi. Nyt on syksy, josta pitää osata nauttia.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Rapumerrat säilöön

Sain tänään pestyä rapumerrat painepesurilla. Alkoivat haiskahtaa loppuvaiheessa jo siihen malliin, että ravut kävi pyydykseen jo ilman syöttiä, heh. Ja kyllä ne tulee likaisiksi muutenkin. Eihän mertojen pesu mitään mieltä ylentävää touhua ole, varsinkaan jos yrittää saada ne puhtaiksi joka puolelta. Puhtaita mertoja on kuitenkin paljon mukavampi ottaa taas esiin seuraavalla kaudella.

Keitin myös viimeiset ravut sumpusta sekä siivosin muutkin ravustuksessa tarvittavat vermeet. Jotenkin mieltä helpottaa, vaikka ravustus kivaa onkin. Sitten vaan uutta harrastusta hakemaan järveltä. Jos vaikka käväisisin edes ongella.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Ilmoja pitelee

Aamusumua järvellä
Laitoin aamulla rapumertoihin viimeiset syötit pakastimesta. Ajattelin, että ravustus saa riittää tältä kaudelta. Uitamme mertoja vielä pari päivää. Saalista tulee nyt enää heikohkosti, rapulaatikoita on pakastimessa tarpeeksi ja syötykin ollaan niitä ihan reilusti.

Ikävintä myöhäissyksyssä on ilmojen arvaamattomuus. Järvellä voi tuulla niin paljon, ettei merroille ole asiaa moneen päivään. Huonoilla ilmoilla niitä voi mennä helposti myös hukkaan. Erikoista tässä ravustuskaudessa onkin se, että kaikki merrat ovat tallella. Ei ole kelvannut edes vorojen matkaan.

Aamulla aikaisin oli aivan tyyntä ja kaunis sumu peitti maisemat. Tällaiset ilmat ja maisemat ovat parasta vedessä liikkumiseen. Loppuviikosta onkin luvattu huonompia ilmoja, joten nyt on hyvä lopettaa senkin vuoksi tässä vaiheesa.

Kalastus on muuten jäänyt minulta vähemmälle. En ole kesällä käynyt kertaakaan järvellä edes ongella saatikka virvelöimässä. Pitäisi kyllä vielä ehtiä, eli kylmästi lähteä ja ottaa aikaa vaan itselle.