keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Talviverkoilla

Kuvassa viime sunnuntain madesaalis talviverkoilla. Tänä vuonna on uinut enemmän madetta verkkoihin kuin viimeisenä kymmenen vuoden aikana yhteensä. Verkot ovat samassa paikassa kuin ennenkin, joten vähän ihmetyttää.

Onneksi verkot ovat mökkinaapureiden kanssa yhteiset, joten jakajia saaliille riittää. Ennen suurinpiirtein arvottiin, kuka saa kyseisen vuoden saalismateen, tai muisteltiin, oliko meidän vuoro tänä vuonna saada made.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Talvisia luontohetkiä

Aurinko pilkistää matalalta.
 Ehdin tänään pilkille ihan ajan kanssa. Olin jäällä reilut kolme tuntia. Täytyi hakeutua aurinkoiselle paikalle kalaan, koska aurinko on vielä kovin matalalla puiden takana ja rannassa oli kylmä istua. Lähtiessäni mökiltä pakkasta oli noin 15 astetta.

Ilma oli todella tyyni, eikä auringossa vilu tullut puseroon. Ei edes varpaat palelleet.

Saalis ei ollu kummoinen - yksi kalpea ahven. Kaikki kalat taisivat olla jossakin muualla kuin minä. Ei haitannut yhtään. Luonto näytti parastaan.
Kuurankukkia

Kalat luuraa tuolla jossakin...

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Talvi tuli sittenkin

 Valokuvien otosten välinen aika on vajaat pari viikkoa. Ovat otettu myös samoihin aikoihin puolen päivän jälkeen.

Ylempi kuva näyttää mustavalkoiselta. Järven jäähileet ovat lahden perällä. Tuota pimeyttä tuntui riittävän.
Alempi kuva on otettu tänään. Pakkasta noin -15 astetta. Vähän liian kylmää istua pilkillä. Kala ei syönyt, ei edes härnännyt.