tiistai 29. syyskuuta 2015

Ravut hukassa

Näistä pääsi yksi takaisin järveen
Ollaan taas ravustettu reilun viikon vajaalla kolmellakymmenellä merralla toivoen saavamme kokoon keittoannoksen rapuja. Sumpussa on jo muutama, mutta tällä vauhdilla, kuten kuvassa näkyvällä päivän saaliilla, kestää jonkin aikaa saada kattilallinen kiehumaan. Nyt olisi tillin kukintoja pakkasessa odottamassa kuten myös syöttejä.

Mertoja on uitettu vanhoissa takuupaikoissa kuten myös uusissa, välillä syvemmissä- ja välillä matalemmissa vesissä. Tulos on ihan sama. Eikä vähiten haittaa tee syöttirosvot. Osasta mertoja syötit häviää. Todennäköisesti minkit ovat olleet asialla. Ainakin kerran on ollut kuollut minkki merrassa. Tänään huomasin monen ammattiravustajan vieneen mertansa pois, joten ongelma ei taida olla pelkästään meidän.

Ravustaa saa lokakuun loppuun. Kuun loppupuolella tarkistan jokaisen ravun erikseen ennen keittoa, ettei kiehuvaan veteen joudu "kantavaa rapua". Naarailla alkaa olla silloin pyrstön alunen täynnä munia. Ainakin sen verran täytyy miettiä uutta rapukantaa, että päästää tuollaiset takaisin järveen.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Vähän kaduttaa

Vähän kaduttaa, kun missasin pari viimeistä kalastusreissua Lappiin Savukoskelle. Kuvan kala ei ollut ainoa laatuaan eikä kooltaan meidän miesväen saaliina. Kalastukseen kulutettua aikaa ei tietenkään lasketa miksikään, mutta kyllä tuollaista mielellään päivän etsii.
Nyt tyydyin nautiskelemaan aamuisesta rapumertojen kokemisesta peilityynellä järvellä. Saalis ei tosin ollut kummoinen. Jostakin syystä ravut ovat olleet viime aikoina hukkateillä.