lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kruunutilliä etsimässä

Rapujen jäähdytys meneillään
Eilen tuli keitettyä ensimmäinen rapusatsi. Valitettavasti emme ehtineet nauttia niistä, joten nämä menivät liemineen pakastimeen.

Vaikka on ollut kylmät vedet, niin rapuja tuntuu silti olevan jonkin verran liikkeellä. Kuorien vahvuudesta ei ole vielä tietoa ennen kuin nämä syödään.

Pulmaksi aiheutui kruunutillin löytyminen. Mökin maasta tillit oli mennyt parempiin narsuihin. Veikkaan pupua. Kotona ei tilli ollut ehtinyt vielä kasvaa tarpeeksi. Lähikaupoissa ei ollut niitä vielä myynnissä ja eräs puutarhuri kertoi heidän ensimmäisen kylvön epäonnistuneen. Onneksi serkkuplikalta löytyi sen verran kruunutilliä, että saatiin ravut keitettyä.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Tänään eri meininki

Alkuillasta sää oli mitä hienoin mennä taas järvelle kokeilemaan onkimista. Nyt kavereinani oli pari mökkinaapuria.

Ahvenet tarttuivat hanakasti koukkuun ja joukkoon eksyi myös kolme pientä särkeä. Emme lähteneet kalapaikalta pois sen vuoksi, etteikö syöntiä enää olisi ollut. Soutajan mielestä saalista oli saatu jo riittävästi. Siihen oli helppo yhtyä.
 
Kuvan kalat eivät ole pelkästään minun onkimia, vaan osa on myös kavereiden saamia.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ei kun ongelle...

Päätin mennä tänään ongelle, ettei ainakaan tänä kesänä pääsisi sellaista tapahtumaan, ettenkö tekisi yhtäkään onkireissua.

Ankkuroin veneen parinsadan metrin päähän laiturista ja korjasin siimassa painon paikkaa. Paino irtosi ja en sitten saanut sitä ujutettua takaisin, Koska olin päättänyt vain käväistä kalassa, niin eihän minulla tietenkään ollut työkaluja mukana.

Lähdin rantaan nikkaroimaan lyijyä kiinni siimaan. Ja eikun takaisin onkipaikalle. Aikani ongittua huomasin painon pudonneen, joten taas takaisin rantaan ja nyt laittamaan kokonaan uutta onkilaitetta.

Kun pääsin onkipaikalle, alkoi tuulla puuskissa oikein kunnolla, joten katsoin viisaammaksi lopettaa koko touhu tältä illalta. Ei kuitenkaan niin huonoa, ettei jotakin positiivistakin - tähän aikaan kesästä en ole koskaan löytänyt yhtä helposti kastematoja, kuin tänään.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Juhannus Savukoskella

Saavuimme jälleen juhannusta viettämään Savukoskelle. Nyt ei satanut lunta, mutta muuten säät vaihteli, kuten kait koko maassa. Veden pinta oli korkealla. Tiesimme jo entuudestaan, ettei kalasaaliista tule kovinkaan kummoista.

Itse kalastelin pääasiassa omassa rannassa ja sielläkin harvakseltaan. Viereisessä kuvassa istun kanootissa uuden virvelini kanssa samalla heitellen lottoa. Sain saaliiksi pienehkön hauen. Siinä mielessä saavutus, koska pääasiallinen tehtävämme oli hakea vettä lähistön lähteeltä.
Bongaa viereisestä kuvasta mies, joka selvittelee perhovavan siimaa. Omasta perhovavastani oli matkan aikana katkennut pää, joten sekin vähän latisti kalastusintoa.







Kuttusojan laavu oli tyhjillään johtuen varmaankin epävakaasta säästä. Maisemat ovat kuitenkin, keli kuin keli, hienoja.

Silmät ja korvat lepäävät - on niin rauhallista ja hiljaista. Tuttavapariskunta kertoi, että vaikka maalla asuvatkin, niin kuitenkin aina kuuluu jostakin taustahälyä. Täällä ei.

Ei uskoisi samaksi Kemijoeksi, minkä näkee Kemissä.
Saatiin sitä maistaa savukalaakin, vaan ei minun toimesta. Ei voi saada kalaa jos ei kalasta.