Ennätyssiikani pilkillä

Olin toissapäivänä ekaa kertaa pilkillä. Tai voisi sanoa, että käväisin. Olin jäällä noin tunnin verran. Saaliiksi sain kolme ahventa. Tänään ajattelin taas vain piipahtaa mökkijärvellä, mutta tulikin pilkittyä hieman kauemmin.

Tämä mummi saikin yllätäin kesken haaveilun liikettä niveliin, kun siianmötikkä nappasi ja nostin sen pilkkireiästä pintaa. Samassa huomasin siiman katkenneen, ja eikun kalaa kiduksista kiinni ja heitto jäälle. Onneksi oli sen verran pieni pilkkireikä, että kala jäi vähän jumiin siihen.

Siika painoi 1,3 kg ja oli 52 cm pitkä, eli minulle ennätyssiika pilkillä. Järvisiika ei muutenkaan meillä päin ole kovinkaan suurikokoista, joten ihan hyvä saalis tuollainen oli.

Parhaana talvena olen pilkkinyt yli 60 siikaa, ja suurin niistäkin oli niukasti alle kilon.

Siima varmaankin olisi aiheellista vaihtaa lempivapaani. Se on jo monta kautta nähnyt, joten katkeaminen oli jo ihan odotettavissa oleva juttu.

Kala nappasi taas valkoiseen tuunaamaani mormyskaan, joka näytti päätyneen järven pohjaan kera suomujen. Täytyisi jonkinlainen magneettisysteemi keksiä, että saisin pyydyksen ylös. Alkaa tuunattavatkin pian loppua, koska valkoiset kelpaa ukollekin.

Purkitettu särkisaalis

Parvi kohdallaan

Laskimme verkot järveen pitkästä aikaa. Yön aikana oli sitten särjet eksyneet parvena verkkoihin. Emme tosiaankaan nitä lähteneet pyytämään, mutta koska kaloja oli paljon, halusimme käyttää ne kuitenkin hyödyksi.

Mies teki särjistä fileitä, purkitti ne tomaattikastikkeessa lasipurkkeihin ja kypsensi uunissa. Tänään söimme niitä eka kertaa, ja oli hyvää.

Särjet tomaattikastikkeessa

Korvatunturin nurkilla

Ruska hiipii maisemiin

Olin elokuun puolivälistä syyskuun alkuun Savukoskella mökkeilemässä ja kalassa. En muista olleeni näin ahkerasti jokien varsilla kuin tällä reissulla. Sain kuitenkin vain yhden kalan. Sen "Ja mä en täältä kotiin lähde ennen kuin saan kalan"-kalan.

Poika sai heti reissun ekana päivänä 1,8 kiloisen taimenen. Kuviteltiinkin siitä, että nyt saalista tullaan saamaan kunnolla.

Kierreltiin Kemijoen lisäksi myös Kairijoella, Kivijoilla, ja en noita edes kaikkia muista. Yhtenä päivänä jäin suosiolla mökille, kun mieskaksikko suuntasi aamulla reissuun eri joille. Tulivat takaisin puoli kahdeksan aikaan illalla - mukana ei kalan kalaa. Kalaa ei saanut myöskään kyläilemässä ollut lankomies. Yritti melkein viikon. 

Muutamana päivänä miesten perhoon ja uistimeen otti muutama pikkuinen harri ja taimen. Pääsivät takaisin kasvamaan. Ukko alkoi jo tympääntyä koko kalastustouhuun.

Jostakin syystä kalat olivat passiivisia. Niillä oli todennäköisesti ruuasta pula. Pinnalla ei näkynyt tuiketta - ei ollut itikoita. Elokuun viimeisenä päivänä poika sitten sai ison taimenen ja harrin. Emme jääneet ihmettelemään, olisiko kalat vironneet syömätuulelle. Piti suunnata kotimatkalle.

Kuha jotaki

Mustikoita sentään riitti kotiin tuomiseksi. Poimin niitä kälyni kanssa jo pari ämpärillistä kuvan marjojen lisäksi. Kuvassa olevia marjoja poimi myös mies ja poika. Kalastaminen taisi käydä heille jo pikkasen työstä, joten minun ei tarvinnut paljoakaan houkutella heitä metsään. Pakastimet olivat mustikoita täynnä ja säilyivät 1000 km:n kotimatkan jäisinä kylmälaukuissa. Isot jäädytetyt vesipullot pitivät hyvin laukut kylminä.

Kaikki meni pieleen

Haukia riitti

Ajattelin ensin, että en tästä kirjoita, mutta menköön. Poika sanoi jo silloin heti, että hän haluaa ehdottomasti lukea, mitä blogiini kirjoitan. Annoin vähän ajan kulua. Muuten olisi tullut lyhyt juttu, jos olisin jättänyt kirosanat pois.

Olin juhannuksen aikoihin Savukoskella, Kemijoen ylävirroilla, muutaman päivän kalassa. Ilmat suosi ja veden korkeus oli kerrankin sopiva vuodenaikaan nähden.

Heti ekana päivänä kolmannella heitolla nappasi iso taimen kiinni. Oli tähän asti elämäni suurin. Kysessä ei kuitenkaan ollut mikään jättiläinen, vaan reilusti parikiloinen kala. Häkellyin otista ihan saakutisti ja minulla meni samassa kaikki opit ohi.

No - ensin tietenkin kelasin siima kireänä. Poika huutaa, että löysää! Sain kalan hätäpäissäni ihan rantakiville ja hamusin haavia. Olin tietenkin onnistunut lykkäämään virvelini pään haavin sisälle, joten en saanut sitä kainalostani pois. Päätin hätäpäissäni kiskaista kalan rannalle seurauksena vavan katkeaminen. Katkennut vapa kädessä ja kala siiman päässä rantavedessä! Siispä astuin siiman päälle ja aloin vetää kalaa maalle. Se ei tykännyt ajatuksestani, joten se pääsi irti. Kala oli vähän aikaa niin pökerryksissä, että pääsin sitä hairaamaan kaksin käsin kiinni yrittäen samalla viskaista se rannalle. Lopputulemana kala läks ja minulla kuteet märkinä.

Kyllä v.t.tti niin ettei veri kiertänyt. Ihan silkkaa taitamattomuuttani voin vain tästä syyttää.

Eikä tässä vielä kaikki. Olin taas parin päivän päästä samaisessa paikassa  kalassa. Taas tärppäsi heti ja sain taimenen rantaan asti. Ei tämäkään tykännyt lähteä mukaani. Vähän lohdutti, ettei se ollut ihan niin iso kuin edellinen.

Miehen ja pojan ansiosta kalaruuissa pysyttiin. Oli ihan maistuvia kaloja. Tosin niissä oli pieni kitkerä sivumaku.

Sain muutaman hauen saaliiksi, mutta en minä niitä Lapista lähtenyt hakemaan. Olivat nekin silti ihan ok ja varsinkin savustettuna.

Kalastusta urakalla

Olin heti jäitten lähdön jälkeen muutaman kerran mökkinaapurin rouvan kanssa pyytämässä särkeä verkolla, jotta saataisiin taas naapureiden kanssa rapusyöttejä pakastimeen. Tulihan niitä muutama ja saatiin verkotkin tahrittua.

Kuvassa on yksi suurimmista ahvenista, jonka paino oli vielä perkaamisenkin jälkeen yli 600 grammaa. Ahvenia saatiin muutenkin hyvin ja olivat mukavan kokoisia. Yhtenä aamuna koin miesten illalla laskemat pari matalaa verkkoa, enkä meinannut jaksaa nostaa niitä ylös. Olivat täynnänsä kalaa ja kasveja.

Ukon kanssa sitten satuttiin kerran kohdille ja särkeä tuli enemmänkin. Kuvan verkossa oli 33 kalaa.

Seuraavana aamuna koettiin tyynenä iltana lasketut verkot. Aamulla järvellä kävi vaahtopäät, ja verkot oli ihan solmussa. Saaliiksi saatiin muutama särki ja ahven, kolme suutaria ja jokunen hauki. Ei olla sitten sen jälkeen käyty kalassa, vaikka nytkin järvi on peilityyni ja asteita varjossa +27. Oltiin vielä umpijäässä muutama päivä sitten, eikä saunakaan meinannut lämmittää sisintä tarpeeksi. Niin ne ilmat ja saaliit vaihtelee.

Mormyskojen tuunausta

Mormyskat kuivumassa

Ei niin iso siika nappasi minulta valkoisen mormyskan ja muutaman sentin siimaa. Oli taitanut tulla pilkkimisen tiimellyksessä solmu, josta siima katkesi. Seuraavaksi nappasi iso hauki kiinni, joka onneksi pääsi irti tulemalla jään alle kylki edellä. Kumpikaan meistä ei ottanut opikseen, vaan taisi olla sama kala samalla reiällä seuraavana päivänä, joka lopulta vei toisen valkoisen mormyskan mennessään. Ei se olisi millään mahtunutkaan 11 cm reiästä.

Koska valkoinen mormyska on mututuntumastani paras siian pilkintään, ja kaupoista ei sellaista löydy millään, päätin taas tuunata vanhoja kulahtaneita morrejani. Maalasin ne ensin Otex-maalilla pariin kertaan ja lopuksi lakkasin ne kirkkaalla kynsilakalla. Uusi pinta on kestänyt todella hyvin.

Sunnuntain saalista. Yhden siian lahjoitin naapurille

Viimeinen saalispäiväni oli sunnuntaina. Eilen uskaltauduin vielä lähistölle, mutta ONNEKSI en saanut kuin pari ahvenensinttiä. Ei jäänyt kismittämään, että josko... Jää on sen verran arvaamattomassa kunnossa, että on parempi pysyä poissa järveltä. Merelle en tänä talvena ehtinytkään.

Pilkkireppuun järjestystä

Olen monta vuotta manannut pilkkireppuni sisältöä. Se on heti sekaisin kun sieltä jotakin hakee. Joskus olen asetellut vavat tyhjiin maitotölkkeihin, mutta ei ne hanki kestää käytössäni.

Sain jokin aika sitten tyhjiä muovipläniköitä suurtalouskeittiöstä. Ne ovat vähän villin mittaisia, joten ne eivät sovi oikein pakastimeenkaan.

Sitten hoksasin, että ne ovat mukavan kokoisia pilkkireppuun. Ovat sopivan korkeita ja pohjastaan suorakaiteen mallisia. 

Toisessa kipassa säilytän vain silloisessa käytössä olevaa pilkkivapaa, sohjokauhaa sekä puukkoa. Näin ovat pilkkireikää vaihtaessa heti helposti hollilla. Astiassa on myös hyvä nostaa jäiset vermeet sulamaan, joten ei kastu repun pohja.

Ai juu - on sitä vähän saalistakin saatu.

Kartasta kännykkäkuva

Vietimme juuri viikon lomaa Kuusamossa parin ystäväpariskunnan kanssa. Muut hiihti, itse rämmin jäällä. Lunta oli reippaasti vyötäröön asti ennen kuin pääsin matalammille lumille keskemmälle järveä.

Pilkin Saapunkijärvellä vain pari kertaa. Saalista en saanut kuin pari ahvenen sinttiä kummallakaan kerralla. Oli ehkä vielä liian aikaista kalastella ja kalat liikkuivat laiskasti.

Yhden jutun kekkasin reissussa. Otin kännykkäkuvan mökin seinällä olleesta kartasta. Siitä näin zoomaamalla järven syvyyserot. Oli mukavaa, kun tiesi missä päin liikuin ja kartta oli kätevässä ja luettavassa muodossa.

Saatiin sitten kalaakin loimutettavaksi asti - paikallisesta Prismasta.

Madeaika ohi?

Made toissaviikolta

Miesporukka, meiltä ja mökkinaapureista, saivat ujutettua kolme talviverkkoa jään alle. Hommaan kului aikaa kuulemma kolme tuntia. Sen verran hankalassa kunnossa jään alapinta oli.

Verkkojen uittaminen ajoitettiin lähinnä madesaalista ajatellen. Ensialkuun saatiinkin ihan muutama. Sen verran, että monessa mökissä porisi madekeitto. Nyt mateen tulo tuntuu tyssänneen. Haukiakaan ei olla saatu kuin vain pari kappaletta. Missähän nekin luuraa?

No, talvikalastus on vasta alutekijöissään, joten kyllä päästään vielä kalan makuun.

Kauden eka pilkkiminen

Kaislat liikenteessä

 

Olin tänään pikaisesti ensimmäistä kertaa pilkillä. Saalista en saanut. Kala ei edes nypännyt, joten reissu jäi lähinnä ihmettelyksi.

Talvimyrskyt riepotteli järveä jokin aika sitten ja irroitti jäiden mukana vanhat kaislat. Kaislat löytyy nyt meidän mökkilahdelta - ja niitä on paljon. Jään pinta on pahempi kuin perunapelto. Kaislojen mukana on tullut maata, joten jää on mutaista ja varmaankin tylstyttää kairan terät.

Hieman oli haasteellista löytää kaislikkojen reunat. Yläkuva on tänään otettu, alakuva samasta paikasta noin vuosi sitten. Taitaa pilkkimatkat pidentyä tänä talvena.