Jäätä vai ei

Kyllä harmittaa, jos jäät taas lähtevät vesisateen myötä, kuten viime vuonna. Silloin päästiin ensimmäistä kertaa pilkille joulukuun puolivälissä ja seuraavan kerran vasta tammikuun puolivälissä. Huonolta näyttää, ellei ensi viikolla ala pakkastaa. Jäälle on aiemmin satanut lunta, joten sen vahvuus ei juurikaan ehtinyt kasvaa, vaikka oli paukkupakkasiakin. Tää on taas niin tätä täällä Länsi-Suomessa.

Heikoille jäille

Talvi yllätti toukkien myyjän täällä etelässä. Niitä ei ollut saatu vielä paikkakunnalle myyntiin, vaan tyydyin keinotekoisiin syötteihin. Ne olin ostanut muistaakseni pari vuotta sitten Rovaniemen Prismasta. Syötit vaikuttivat vielä ihan kunnollisilta.

Oli hyvä syy syyttää pyydysvärkkiä, koska en saanut saalista. Ei ollut sitten minkäänlaista elämää jään alla. Eipä silti, tuskin olisin saanut saalista muutenkaan. Istuskelin kotirannassa vain vähän aikaa. Pidemmälle en uskaltanut mennä, koska jää oli vielä paikoitellen ohutta. Sainpahan nauttia auringosta ja kauniista maisemasta.

Lokkia melkein kalastamassa

Kävin rannassa ihmettelemässä pimeyttä ja aallokkoa. Juuri, kun oli tyyni viikonloppu, rannat jäätyivät. Taitaa tulla taas taukoa kalastuksen suhteen.

Luin jostakin, en vaan millään muista mistä, että joku tyyppi on todella katastrofaalinen kaveri. "Jos kalaan mennään, niin tullaan melkein linnun kanssa pois."

Ainahan jotakin sattuu ja tapahtuu. Toisilla enemmän ja joillakin vähemmän.

Tuota rumaa ilmaa ihmetellessäni mieleeni muistui "aasin sillan kautta" tapaus muutaman vuoden takaa. Olin virvelöimässä veneellä järvellä. Ilma oli synkän harmaa ja muutaman kerran pilvet heitteli räpäskää taivaalta. Silloin oli lokakuun puoliväli.

En todellakaan tiedä, että mistä mahtoi järven ainoa näkemäni lokki ilmestyä paikalle. Heitin vaappua ja samalla lintu nappasi sen ilmassa suuhunsa ja lähti lentoon. Olin aivan kauhuissani ja päästin siimaa. Onneksi se huomasi erehdyksensä ja pudotti vaapun ajoissa suustaan. Kyllä päästin pitkän helpotuksen huokauksen. Vielä nykyään tuo tapaus tulee mieleeni, kun laitan virveliin luonnollisen näköisen vaapun

Kiertopalkinto

Kiertopalkinto

Meillä on lähimpien mökkinaapureiden kesken jokavuotinen kisa siitä, kuka lyö suurimman tuulastuskalan. Kiertopalkinnon, eli kuvan savikalan taakse on merkitty ennätyksen suorittanut iskijä, kala, paino ja vuosi.

Ensimmäinen merkintä on vuodelta 2003 ja naapurin emännän saalistama. Painoa hauella oli 5,3 kiloa. Itse olin silloin soutajana. Sen jälkeen kalan taakse onkin tullut merkintä joka vuosi. Tuulastusta ollaan tosin harrastettu jo kauemmin. Minäkin olen päässyt enkkakirjoihin mukaan muutaman kerran.

Nyt se on taas meillä, koska jälkikasvu iski viimeksi noin 9,5 kiloisen hauen. Nykyisin perilliset ovatkin innokkaimpia tuulastajia. Tuppaa tuo uni tulemaan aikaisin ja oma sänky on niin ihana - ainakin useimmille.

Heikkoa kalastusintoa

Lampaankääpiä

Ensimmäinen kesä pariinkymmeneen vuoteen, etten käynyt ongella kertaakaan. Muutaman kerran kylläkin aioin, mutta jotenkin reissut vaan tyrehtyivät. Aikaa kului ravustaessa ja muutaman kerran kävin vetouistelemassa. Saalis on jäänyt aikalailla heikoksi. Vielä tietenkin voisi ehtiä, jos ilmat suosivat.

Haluan, että kalat fileoidaan ruodottomiksi. Isännästä on tullutkin mestari kalan perkuussa. Meillä tehdään kalapihvejä hauen perkuusta jääneistä lihoista, joissa on Y-ruodot. Lihat jauhetaan pariin kertaan vanhan lihamyllyn läpi. Ruodoista ei ole sen  jälkeen tietoakaan, koska mylly pehmittää ne hyvin. Meillä laitetaan usein kalapihvitaikinan joukkoon sieniä. Viimeksi oli höysteenä korvasieniä alkukesältä. Sopii oikein hyvin.

Sienimetsät eivät kauaa aikaa vieneet. Eipä juuri tarvinnut saalista etsiä. Koppa oli täynnä todella pian.

Nahkiaisia

Viimeistä viedään

Söin lauantaina syksyn ensimmäiset nahkiaiset ja kyllä olivat hyviä. Mäkisen nahkiaispaistamo Ulvilassa on ehdottomasti paras koko paikkakunnalla.

Minkä nuorena oppii...

Kattauksen virittelyä...

Pidimme lauantaina rapukekkerit jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Rapujen syöntiin osallistuivat myös lapsenlapset. Täytyy opettaa jo pienestä pitäen niiden makuun. Muu perhe onkin varsinaista ravunsyöntiporukkaa. Kymmenen rapua varattuna nenää kohti on minimimäärä.

Lauantaina syödyt ravut oli keitetty aikaisin samana aamuna ja totesimme taas, että on ne vaan parempia kuin pakastimesta otetut. Hyviä silti nekin.

Rapurallaa

Kolmen viikon Lapin reissun takia päästiin ravustamaan vasta elokuun puolen välin jälkeen. Rapuja on saatukin mukavammin kuin viime vuonna. Silloin ei tosin tullut juuri mitään saalista. Suurin osa tämänvuotisistakin on  pieniä.

Emme tahdo huolia alle 11-senttisiä. Jos on oikein isot sakset, niin sitten voidaan harkita 10-senttisetkin kattilaan. Kuvan ravut menevät pakastimeen. Ollaan jo yhdet kekkerit pidetty perheen kesken. Tai meillä rapukekkerit taitavat olla nykyisin pikemminkin iltapalaa.

Ravustamisessa menee sen verran aikaa, ettei tahdo ehtiä muihin kalastushommiin.

Savukoskella

Nuotiolla olisi saanut jalkakylvyn.

Etelässä oli vielä helteet heinäkuun viimeisellä viikolla, kun starttasimme Savukoskelle Kemijoen varteen. Sinne meno oli kuin non stoppiin olisi mennyt, koska juhannuksenkin tienoilla asteita oli noin + 6 ja vettä satoi. Nyt melkein koko ensimmäinen viikko oli samanlainen. Hippasen harmitti huono tuuri. Ei niinkään kylmyys, vaan kaatosadekuurot. Vesi nousi ja laski, jolloin kala syö huonosti. Tuo on ainakin yksi selitys. Ainahan noita löytyy.

 No, eipä varmaankaan harmittanut niin paljoa, kuin tämän kuvassa olevan  kalan karkuun pääsy joltakin kalastajalta. Taimen lojui rantavedessä kuolleena. Pääsi isäntä kuitenkin sanomaan, että tällainen nousi Kemijoesta.

Vanha allas voi näyttää hienolta

Tuli ne helteetkin sitten kunnolla. Terassin mittarissa vilahti parhaillaan  + 33 astetta. Kalastelin ensimmäistä kertaa Lapissa kukkamekko päällä. Ainut haittapuoli siinä oli, että polttiaiset pääsivät kunnolla pureskelemaan. Mäkäräisiä oli myös liikkeellä paljon.

Poroja oli runsaasti liikenteessä. Onnettomuuksia ei sentään sattunut. Ei myöskään läheltäpiti -tapauksia.

En oikein ehtinyt zoomata kunnolla vastarannalle. Oli perhovapa kädessä, kun vastapäätä tallusteli valkoinen poro äitimuorinsa kanssa. Kyllä ne jossakin kohtaa kuvassa ovat.

Jotakin mainitakseni, sain kaikkiaan reissussa kolme haukea. Hyvältä nekin maistuivat. Eräs rouva sanoikin, että tottakai ne maistuvat hyvältä koska ne syövät vain lohta.

Kesän eka "kalareissu"

Kaivoin matoja mennäkseni ensimmäistä kertaa tänä kesänä järvelle onkimaan, mutta päädyinkin isännän kanssa vetouistelemaan. Saaliina kahdeksan mukavan kokoista ahventa, vaikkei kuvasta heti tulekaan sellaista vaikutelmaa. Niin vain kävi, että kuvan ahvenista vain yksi on minun pyydystämä. Ei auttanut lippojen vaihtokaan. Taisimme olla totaalisesti väärään aikaan liikenteessä, koska aikaa kului saaliin saamiseen pari tuntia. Ei ollut puolen päivän jälkeen syönnillään.

En ole ehtinyt tai sitten viitsinyt kalastella jäiden lähdön jälkeen. Tavallaan onneksi, koska huomasin vasta tänään, että valtion kalastuksenhoitomaksu oli suorittamatta. Olin ihan unohtanut koko asian. Muut paikallisluvat olen kyllä hoitanut jo aiemmin. Mielestäni kalastuksesta menisi puolet hohdosta pois, jos joutuisi salaa kalastamaan.

Viime kesänä tapasin ensimmäistä kertaa australialaisen pikkuserkun poikansa kanssa. Olivat Suomessa ensimmäistä kertaa ja saapuivat jälleen tänä kesänä. Rakastavat Suomen luontoa ja rauhaa. Käydessäni heidän kanssaan eilen Ruskilankoskella, kuulin vasta, että he rakastavat kalastamista. Harmittaa, koska he lähtevät pian takaisin, enkä ymmärtänyt aiemmin kysyä tuollaista asiaa. Olisin takuulla käynyt heidän kanssaan kalastamassa Kokemäenjoella, Merikarvialla, merellä ja Säkylän Pyhäjärvellä.

Taitaa olla sukuvika, kun suvun naiset Australiaa myöten ovat hurahtaneet kalastukseen. No - ensi kerralla mennään kalaan. Tytär on nyt todella innostunut virvelöintiin ja pilkkimiseen, joten kalakaveri taitaapi löytyä lähempääkin. Äitiäkin pitäisi muistaa ottaa joskus föliin.

Oharit kalastuksen suhteen

Kuva ikkunasta Savukoskella 16.6.2014

Alkaa olla pian pelkästään kukkakuvia nämä minun kalastusjuttuni.
Olin Kemijoen yläjuoksulla pari viikkoa ennen juhannusta. Helteet olivat loppuneet kun saavuimme perille. Sää oli koko ajan turkasen kylmää ja sateista. Joen korkeuden vaihtelut olivat suuria. Kala ei syö, jos veden korkeus heittelee kovasti. Kalastus oli heikkoa myös vetisten rantojen vuoksi. Fisut eivät käyneet pinnassa ollenkaan. Kahlaamaan ei ollut juurikaan asiaa, koska siellä, missä ennen oli matalaa, saattoi nyt olla puolitoista metriä vettä, eli meikäläisen nenän korkeudelle.
No, ei niin huonoa jos ei jotakin hyvääkin. Menimme sinne itse asiassa jatkamaan rakennuspuuhia viime kesältä ja jotka nyt saimme lähes valmiiksi. Eipä olisi taitanut valmista tulla, jos säät olisivat olleet suotuisat kalastukselle. Olisi ainakin saattanut harmittaa koko rakennusurakka. Loppukesästä on tarkoitus mennä sinne jälleen ja nyt ihan oikeasti kalaan. Tuhat kilsaa yhteen suuntaan on vaan aikamoinen mökkimatka.

Tyttärestä kalakaveri?

Olen odottanut, että naisten keskuudessa kalastusinto lisääntyisi. Nyt on tapahtunut niin ihmeellinen juttu, että tyttäreni sai perheeltään äitienpäivälahjaksi virvelin. Alunperin sitä oli toivottu heinäkuussa saatavaksi nimipäivälahjaksi. Hän kalasti sillä jo sunnuntaina 1,7 kg hauen, joten into sen kun vaan taitaa lisääntyä.

Lokki kiipelissä

Ihmettelin isännän kanssa viime maanantaina verkkoja laskiessamme lokkien käyttäytymistä. Ne hyökkäilivät ja kirkuivat rantavedessä. Huomasimme siellä räpiköivän lokin. Sen räpylän läpi oli mennyt kuvan vaappu ja siimaa oli noin pari metriä kiinni kivikossa. Otin lokista kiinni ja työn ja tuskan jälkeen sain pujoteltua koukun irti. Kerran lintu nappasi kämmenselälle naarmun, mutta lopuksi se rauhoittui melko hyvin. Meni varmaankin shokkiin. Onneksi minulla on voimassa oleva jäykkäkouristusrokote. Piti itsekin varoa noita ruosteisia koukkuja.

Särkeä heittoverkolla

Vaihteeksi kukkakuva.

Särki kutee nyt suurinpiirtein samoihin aikoihin, kuin aina ennenkin jäiden lähdöstä riippumatta. Sitä vaan ei tahdo saada mihinkään pyydykseen, koska se kutee aivan matalassa ruovikossa. Yritin tänään ensimmmäistä kertaa heittoverkolla laihoin tuloksin - yksi pieni särki, vaikka niitä oli liikkeellä monta sataa. Ne vaan ovat vikkelämpiä kuin minä. Osa rapusyöteistä pitäisi hommata pakastimeen hyvissä ajoin

Kuusamon Saapunkijärvi

Pääsiäisen alla maisemaa Saapunkijärveltä

Saavuttuamme Kuusamoon piti oikein tiirailla, että uskaltaako tuonne järvelle enää mennä. Lisäksi harmiteltiin, että jäänaskalit unohtuivat kotiin. Jos oikein tarkkoja ollaan, niin löytyihän järveltä pilkkijä.

Piti kairata oikein olan takaa, eikä kuvan kaira ollut tuossa vielä läpäissyt jäätä. Jään paksuus oli noin 70 cm. Sitä ei meinannut millään uskoa, koska kotijärvi oli sula lähes ennätysaikaisin. Suomi on pitkä maa.

Kuvassa ensimmäisen päivän ahvensaalis. Pilkin melko syvältä, noin viidestä metristä, toivoen hieman suurempaa saaliskokoa. Tiesin entuudestaan, että pientä ahvenen sinttiä piisaa...

Isännän ensimmäisen päivän saalis. Rehellisyyden nimissä pitää mainita, että hän pilkki seuraavana päivänä muutama kymmenen ahventa. Itse sain vain kolme.

Täytyy ihmetellä, että jos jaksaa kantaa jäälle täydet tölkit, niin miten voi olla niin laiska ja väsynyt, ettei jaksa viedä tyhjiä hylsyjä mukanaan. Tosikalastaja ei tee tuollaista! No, noita hylsyjä ei ole enää jäällä.

Poroista pitää turistin ottaa aina valokuva :-))