Hauki on kala

Olen usein ihmetellyt, miten hauet voivat näyttää keskenään ihan erilaisilta, vaikka kasvupaikka on sama.

Ehkäpä nämäkin kuvan serkukset, jotka uivat samaan verkkoon, ovat kasvaneet eri puolilla järveä. Ovat suurinpiirtein samanikäiset, mutta kuitenkin erinäköiset.

Madesaalis

Tänä vuonna madetta on saatu talviverkoilla heikommin kuin viime vuonna. Silloin oli kylläkin meidän kalastushistoriamme ennätysvuosi. Sentään joku mötikkä joskus eksyy verkkoon. Saadaan madekeitto päivän ateriaksi.

Myös puput käyvät verkkoavannoilla hakemassa vaihtelua päivän ateriaan. Niille tuntuu jäljistä päätellen maistuvan järvestä noussut kasvillisuus.

Keltavartinen koukku kuvassa on rikki mennyt puutarhahara. Siitä on reunimmaiset piikit pudonneet. Sillä on hyvä vetää verkkoa kalasta jolloin ei tarvita niin paljoa kynsi- eikä sormivoimia.

Jäät heikkenee

Vesi syövyttää jäätä päältä sekä alapuolelta

Otin maisemakuvan varmaankin päivän kirkkaimmalla hetkellä. Sää on ollut synkkää koko päivän. Vain tarkistamalla on tietänyt, mikä aika päivästä on.

Eilen olin reilun tunnin kalassa ja sain neljä ahventa. Tänään tuli oltua yli kolme tuntia pilkillä huomattavasti laihemmin tuloksin. Ei sitten nykäisyn nykäisyä mormuskaan. Pois lähtiessä ajattelin, että olisi nyt tullut edes yksi kiiski. No, hetihän "onni potkaisi".

Päivän saalis

Pitäisi saada lähiaikoina pakkassäätä. Jäät heikkenee kovaa vauhtia. Jo nyt täytyy tietää missä kulkee. En menisi oudoille vesille kalaan. En menisi enää huomenna pariin paikkaan, missä tänään kalastin.

Kalan tuuria

Tasapainopilkki talviverkossa

Jollakin kalalla on täytynyt käydä kolminkertainen tuuri.

Ensin se on saanut siiman poikki ja päässyt karkuun joltakin pilkkijältä. Seuraavaksi se on uinut meidän talviverkkoon ja päässyt siitä irti. Samalla se on siinä saanut irrotettua itsestään tasapainopilkin. Tuon pilkin irrottaminen taasen verkosta ei ollut ollenkaan mukavaa puuhaa. Olin kylläkin vain hyvä sivusta katsoja.

No - ensimmäistä kertaa tuollaistakin sattuu. Kerran on ollut särjellä verkossa mormuska kiinni suupielessä. Sekin sattui olemaan minun oma.

Minkä nuorena oppii...

Eipä sitä koskaan tiedä, tuleeko lapsenlapsistakin innokkaita kalakavereita. Hyvältä näyttää. Seuraava sukupolvi on jo saatu hippasen innostumaan.

Talviverkkojen uitto korvakuulolla

Saatiinpa sittenkin talviverkot jään alle. Isäntä lähimpien mökkinaapureiden kanssa uittivat meidän kimppaverkot. Jää oli noin kymmenen senttiä vahvaa ja sen päällä höttöjäätä. Sen vuoksi verkkolautaa kuljetettiin korvakuulolla. Mitään ei nähnyt jään läpi, mutta silti homma tuntui sujuvan monen vuoden kokemuksella.

Kimppaverkoissa on se hyvä puoli, että aina joku ehtii ne kokemaan. Arvokaloja laskeskellaan sen verran, että jokainen saa suurinpiirtein vuorollaan. Hauista ei ole niin lukua.

Pääsin sitten myös pilkille. Eipä siellä kauaa tarjennut. Järveltä puhalsi tuuli ja jäähdytti luita ja ytimiä myöten. Jos olisi tullut kalaa, niin ehkä sinne olisi tullut mentyä uudelleen kuuman glögin jälkeen.

Harmittava lumisade

Jäälle ehti sataa taas heti kaatosateiden jälkeen sen verran lunta, ettei pariksi päiväksi luvatut pakkaset taida ehtiä paljoakaan tilannetta pelastaa. Pihaa kolatessa huomasin lumen alla vesilätäköitä. Ei tuonne järvelle taida uskaltaa mennä vielä moneen päivään. Tänäänkin olisi ollut hieno ilma istuskella pilkillä.

Sen verran sentään jää on paksua, ettei myrskytuulet ajaneet jäitä rikki. Ei ainakaan tässä päässä rantaa. Jos jäät olisivat kasautuneet lahdelle, niin talviverkkojen uittaminen olisi tullut lähes mahdottomaksi.

Metsässä kulkeminen on ihan mukavaa vaihtelua ja omalla tavallaan myös terapeuttista. Täytyy vaan nauttia kulloinkin siitä, mitä on saatavilla.

Jäätä vai ei

Kyllä harmittaa, jos jäät taas lähtevät vesisateen myötä, kuten viime vuonna. Silloin päästiin ensimmäistä kertaa pilkille joulukuun puolivälissä ja seuraavan kerran vasta tammikuun puolivälissä. Huonolta näyttää, ellei ensi viikolla ala pakkastaa. Jäälle on aiemmin satanut lunta, joten sen vahvuus ei juurikaan ehtinyt kasvaa, vaikka oli paukkupakkasiakin. Tää on taas niin tätä täällä Länsi-Suomessa.

Heikoille jäille

Talvi yllätti toukkien myyjän täällä etelässä. Niitä ei ollut saatu vielä paikkakunnalle myyntiin, vaan tyydyin keinotekoisiin syötteihin. Ne olin ostanut muistaakseni pari vuotta sitten Rovaniemen Prismasta. Syötit vaikuttivat vielä ihan kunnollisilta.

Oli hyvä syy syyttää pyydysvärkkiä, koska en saanut saalista. Ei ollut sitten minkäänlaista elämää jään alla. Eipä silti, tuskin olisin saanut saalista muutenkaan. Istuskelin kotirannassa vain vähän aikaa. Pidemmälle en uskaltanut mennä, koska jää oli vielä paikoitellen ohutta. Sainpahan nauttia auringosta ja kauniista maisemasta.

Lokkia melkein kalastamassa

Kävin rannassa ihmettelemässä pimeyttä ja aallokkoa. Juuri, kun oli tyyni viikonloppu, rannat jäätyivät. Taitaa tulla taas taukoa kalastuksen suhteen.

Luin jostakin, en vaan millään muista mistä, että joku tyyppi on todella katastrofaalinen kaveri. "Jos kalaan mennään, niin tullaan melkein linnun kanssa pois."

Ainahan jotakin sattuu ja tapahtuu. Toisilla enemmän ja joillakin vähemmän.

Tuota rumaa ilmaa ihmetellessäni mieleeni muistui "aasin sillan kautta" tapaus muutaman vuoden takaa. Olin virvelöimässä veneellä järvellä. Ilma oli synkän harmaa ja muutaman kerran pilvet heitteli räpäskää taivaalta. Silloin oli lokakuun puoliväli.

En todellakaan tiedä, että mistä mahtoi järven ainoa näkemäni lokki ilmestyä paikalle. Heitin vaappua ja samalla lintu nappasi sen ilmassa suuhunsa ja lähti lentoon. Olin aivan kauhuissani ja päästin siimaa. Onneksi se huomasi erehdyksensä ja pudotti vaapun ajoissa suustaan. Kyllä päästin pitkän helpotuksen huokauksen. Vielä nykyään tuo tapaus tulee mieleeni, kun laitan virveliin luonnollisen näköisen vaapun

Kiertopalkinto

Kiertopalkinto

Meillä on lähimpien mökkinaapureiden kesken jokavuotinen kisa siitä, kuka lyö suurimman tuulastuskalan. Kiertopalkinnon, eli kuvan savikalan taakse on merkitty ennätyksen suorittanut iskijä, kala, paino ja vuosi.

Ensimmäinen merkintä on vuodelta 2003 ja naapurin emännän saalistama. Painoa hauella oli 5,3 kiloa. Itse olin silloin soutajana. Sen jälkeen kalan taakse onkin tullut merkintä joka vuosi. Tuulastusta ollaan tosin harrastettu jo kauemmin. Minäkin olen päässyt enkkakirjoihin mukaan muutaman kerran.

Nyt se on taas meillä, koska jälkikasvu iski viimeksi noin 9,5 kiloisen hauen. Nykyisin perilliset ovatkin innokkaimpia tuulastajia. Tuppaa tuo uni tulemaan aikaisin ja oma sänky on niin ihana - ainakin useimmille.

Heikkoa kalastusintoa

Lampaankääpiä

Ensimmäinen kesä pariinkymmeneen vuoteen, etten käynyt ongella kertaakaan. Muutaman kerran kylläkin aioin, mutta jotenkin reissut vaan tyrehtyivät. Aikaa kului ravustaessa ja muutaman kerran kävin vetouistelemassa. Saalis on jäänyt aikalailla heikoksi. Vielä tietenkin voisi ehtiä, jos ilmat suosivat.

Haluan, että kalat fileoidaan ruodottomiksi. Isännästä on tullutkin mestari kalan perkuussa. Meillä tehdään kalapihvejä hauen perkuusta jääneistä lihoista, joissa on Y-ruodot. Lihat jauhetaan pariin kertaan vanhan lihamyllyn läpi. Ruodoista ei ole sen  jälkeen tietoakaan, koska mylly pehmittää ne hyvin. Meillä laitetaan usein kalapihvitaikinan joukkoon sieniä. Viimeksi oli höysteenä korvasieniä alkukesältä. Sopii oikein hyvin.

Sienimetsät eivät kauaa aikaa vieneet. Eipä juuri tarvinnut saalista etsiä. Koppa oli täynnä todella pian.

Nahkiaisia

Viimeistä viedään

Söin lauantaina syksyn ensimmäiset nahkiaiset ja kyllä olivat hyviä. Mäkisen nahkiaispaistamo Ulvilassa on ehdottomasti paras koko paikkakunnalla.

Minkä nuorena oppii...

Kattauksen virittelyä...

Pidimme lauantaina rapukekkerit jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Rapujen syöntiin osallistuivat myös lapsenlapset. Täytyy opettaa jo pienestä pitäen niiden makuun. Muu perhe onkin varsinaista ravunsyöntiporukkaa. Kymmenen rapua varattuna nenää kohti on minimimäärä.

Lauantaina syödyt ravut oli keitetty aikaisin samana aamuna ja totesimme taas, että on ne vaan parempia kuin pakastimesta otetut. Hyviä silti nekin.

Rapurallaa

Kolmen viikon Lapin reissun takia päästiin ravustamaan vasta elokuun puolen välin jälkeen. Rapuja on saatukin mukavammin kuin viime vuonna. Silloin ei tosin tullut juuri mitään saalista. Suurin osa tämänvuotisistakin on  pieniä.

Emme tahdo huolia alle 11-senttisiä. Jos on oikein isot sakset, niin sitten voidaan harkita 10-senttisetkin kattilaan. Kuvan ravut menevät pakastimeen. Ollaan jo yhdet kekkerit pidetty perheen kesken. Tai meillä rapukekkerit taitavat olla nykyisin pikemminkin iltapalaa.

Ravustamisessa menee sen verran aikaa, ettei tahdo ehtiä muihin kalastushommiin.