Puolisukeltaja

Olin viime viikolla isännän kanssa tuulastamassa. Ilta oli tyyni ja pääasialliseksi kokemukseksi jäikin kirkkaan tähtitaivaan ihailu, soutaminen sekä vedenalaisen elämän tutkailu. Kaloja oli harvakseltaan - pääasiassa särkiä sekä hauen tumppeja, joita ei viitsinyt iskeä. Taisimme olla lisäksi liian aikaisin pimeän tultua järvellä, joten kalat olivat vielä melko virkeitä.

Edellinen tuulastusreissu päättyikin vähän köpelösti. Vaihtaessamme soutajan ja kalastajan paikkaa keskenämme, otin tukea atraimesta, jonka paikattu varsi katkesi yllättäen. Siitä sitten pulahdin polviltani olkapää edellä kerien järveen. Vain pipon päälaki jäi kuivaksi. Kahlasin lähellä olevalle kivelle, josta pääsin veneen peräpäästä takaisin paattiin. Onneksi olimme mökin lähistöllä!

Että pitikin pimeässä ottaa vara-atrain käteen. Hyvä juttu oli se, että päällä oli pelastusliivit. Kyllä siitä oli apua, vaikka matalassa vedessä oltiinkin. Pää jäi heti pinnalle. Onneksi päälläni oli myös keinokuituisia vaatteita, jotka eivät imeneet vettä, eikä siten tulleet raskaiksi kantaa.

Muutama kevät sitten putosin laiturin päästä veteen paksu puuvillainen oloasu päällä. Olin vähän kevättä edistämässä ja tökin haravalla jäitä laiturista kauemmaksi. Harava lipesi em. seurauksin.

Molemmilla kerroilla olisi tietenkin voinut käydä huonosti, mutta kyllä minä nauroin ihan katketakseni. Tämän jälkimmäisen putoamisen jälkeen sain perheeltäni uuden lempinimen - PUOLISUKELTAJA.

Valokuva tuulastushauista muutaman vuoden takaa.
Tuo suurin on 4,8 kg ja minun iskemä.

           
Kalaa on syöty aika paljon, varsinkin haukea, joten tuulastusinto on jäänyt vähän taka-alalle. Lisäksi meikäläinen on sen verran iällä, että oma sänky tuntuu yleensä houkuttelevammalta kuin seikkailu yöllä pimeässä järvellä. Harvoin osaan laittaa päälle tarpeeksi vaatetta, joten paleleminen tulee jossakin vaiheessa. On se silti hieno kokemus joka kerta, kun on ottanut itseään niskasta kiinni ja lähtenyt yökalaan.