Tärinämatto uusiokäytössä

  

Hieman toistakymmentä vuotta sitten rakensimme mökille sisävessan suihkukaappeineen. Tuli sitten hankittua pyykkikonekin.

Koska kone hommattiin vanhaan rakennukseen, kuvittelin sen tarvitsevan tärinämattoa, no - ei tarvittu. Mies käski palauttaa maton takaisin myymälään, mutta minä en suostunut. Ei ollut niin kallis hutiostos ollenkaan, että olisin vaivautunut ajelemaan kymmeniä kilometrejä sen vuoksi.

Keksin muutama vuosi sitten, että tärinämatto on erinomainen pilkkikairan sulatusalusta suihkukaappiin. Jakkara sulaa siinä sivussa. Matto ei luista kairan alta ja se ei vie tilaa säilytyksessä. Pidän sitä pilkkikaudella seinän ja pyykkikoneen välissä. Sieltä se ei näy minnekään.

Kausivalot rapusumppuun

Viime kesä oli siitä ihmeellinen, että kala-sekä rapusaaliit oli runsaita. Ei vain yksin meille, vaan myös mökkinaapureille. Ravut oli aika pienikokoisia, joten vähän ollaan mietitty, olisiko populaatio jo niin suuri, ettei ravintoa ole tarpeeksi.

Ostin Ahmatti rapusumpun ja tykkäsin siitä kovasti. Toiseksi ostin kuvassa olevan sumpun. Tuskastuin naapurin rouvalle härvelin epäkäytännöllisyydestä. Sitä oli yksin todella hankala käyttää. Naapuri siihen, että hän ajatteli laittaa tuollaiseen kausivalot. Minä tietysti nappasin idean.

Nyt sumppu killuu ulkovaraston päädyssä valaisemassa pihan melko pimeää kohtaa.

 

Vajaat kolme viikkoa Savukoskella mökkeillen ja kalastaen hurahtivat nopeasti. Ilmat suosi ja itikoita oli melko vähän. Ainoa miinus Kemijoen annissa oli lisääntynyt haukien määrä. Sain reissun aikana kuusi haukea. Pari pääsi karkuun. Eipä sieltä sitten juurikaan muuta saatu.

Ei hauessa mitään vikaa ole. Kalat fileoitiin ja osa savustettiin ja perattiin pakkaseen odottamaan kiusauksen tekemistä. Ainoa harmitus oli se, että haukea tuli syötyä koko talvi talviverkkojen saaliina. Olisi ollut ihan kiva muutakin saalista saada.

 Yläkuva Kemijoelta ja alempi kuva Kairijoelta.

Maisemat pelastaa saaliiden pettymykseltä. On kyllä kaunista.

Muutama kalasaalis

 

Toukokuun alkupäivinä särkeä yritettiin, mutta siikaa pukkasi. Yhdeltä parin tunnin verkotukselta saimme viidestä verkosta 5 siikaa, 18 ahventa, 8 haukea sekä kolme särkeä. Lopulta siikaa saimme yhteensä 10, joista suurin annettiin mökkinaapurille.

Nyt on vaan sellainen ikävä tilanne, että todennäköisesti särki ehti kutea jään alle. Onkin mielenkiintoinen kalastuskesä tulossa, kun pitäisi saada rapusyöttejä. Suutari on valitettavasti lisääntynyt reippaasti, joten toivottavasti edes sitä saa. Toimii syöttinä yhtä hyvin kuin särki.

Kuvan hauki saatiin talviverkoista ja painoi yli 8 kiloa. Mökkinaapurien kanssa kimppaverkoista ei juuri sitten muuta tullutkaan kuin tuota lajia. Tämä jötikkä savustettiin meillä kahdessa osassa. Plokkasin kypsän kalan annospakkauksiin pakastimeen. Saatiin hyvää savukalaa kiusaukseen. Siitä tykkäävät meillä kaikki.

Tänä talvena pääsi sitten pilkille. Jäätä oli kairan kahvaan asti ja lunta lähes polven korkeudelle. Eipä tullut lähdettyä pitkälle. Olen tullut niin mukavuudenhaluiseksi, että en enää viitsi pilkkiä kovalla tuulella enkä tuiskulla. Kalat olivat aika passiivisia ihan loppujäille asti, joten eipä tuo kalastusintoa lisännyt.

Jäiden ohentuessa sain kuvan saaliin yhdellä pilkkireissulla. Siikoja pilkin vielä pari lisää seuraavalla kerralla.

Kesällä en käynyt ongella kertaakaan, vaikka järvi on vieressä. Vetouistelemassa olin mieheni kanssa kolme kertaa. Karkuutin kolme isoa haukea, joten kun en osaa, niin into lopahtaa. Säälitti kalatkin, koska yhden kanssa meni siima poikki. Oli ihan punossiimaa, mutta laiskuuttani oli sekin jäänyt uusimatta.

Viimeinen kala oli hurja. Olin varma, että kuva jäi kiven taakse. Ihan kohdalle päästyämme alkoi vapa vipattaa rajusti. Toisessa päässä siimaa oli valtava kala ja karkuun läks kuva mukanaan.

Lapin kesäkuun reissussa Kemijoella ei ollut tuota ongelmaa. Sieltä ei saanut kalaa juurikaan kukaan. Itse sain alamittaisen harrin. Meidän miesväellä jatkui samanlainen tuuri elokuun loppupuolen kalareissulla. Aina on reissusta kalaa kotiin asti saatu, mutta kerta se oli ensimmäinen, kun näin kävi.

Päivän saalis

Ollaan paiskittu virveliä muutamana päivänä Kemijoen alkupäässä. Perhostelu on jäänyt tuulien vuoksi. Vettä on satanut reippaasti, joten mies on innokkaampana osapuolena käynyt ahkerammin kalassa. Kalaa vaan ei olla saatu.

Kuvassa eilisen päivän saaliini. Eipä silti, usein menetys on ollut suurempi kuin tuotos. Mies ei saanut tuotakaan.

Parempia päiviä odotellessa.

 

Pääsiäisen innoittamana

 

Pilkkireppu tuli siivottua talteen odottamaan seuraavaa kautta. Siinä siivotessa ajattelin julkaista oman uusiokäytön suklaamunien muovikoteloille: Säilytän kuvan kotelossa tasapainopilkkiä.

Leikkasin kotelosta pohjan pois ja toisesta irrotin kannen. Sitten teippasin ne yhteen, jolloin sain pituutta tarpeeksi.

Pilkkikausi oli taas melko kehno säiden ja saaliin puolesta. Sain pari siikaa ja muutaman ahvenen koko talven aikana. Eipä tullut talviverkoistakaan juuri mitään. Saattoivat olla vedessä viikonkin ilman saalista.

Pari kertaa uskaltauduin pidemmälle kalaan, josta mies sai melko hyviä ahvensaaliita. Oli pelipaikalla jo kukonlaulun aikaan. Railoja vaan alkoi tulla liikaa ja jäät niiden reunoilta ohentua. Viikko jälkeen viimeisestä kalareissusta järvi aukesi jäistä.

No, kohta alkaa särkien pyytäminen rapusyöteiksi ja siinä sivussa saattaa mukana tulla muitakin lajeja.

Ukon pilkkirepun sisältä

Mies alkoi kerätä ketsuppipulloja meikäläisen pilkkirerepun päivittämisen jälkeen. Systeemi vaikuttaa hyvältä, mutta en tunnusta sen olevan parempi kuin omani, heh.

Täytyi blogiin postata edes jotakin. Kalasaaliit on jäänyt heikolle tasolle koko talven aikana. Niin verkoista kuin pilkillä. Nyt vasta tuntuu ahven käyvän kiinni syöttiin. Pienehköt sellaiset.

 

 

Alakuvassa oma systeemi, joka vielä riittää minulle.

https://fisuska.blogspot.com/2018/04/pilkkireppuun-jarjestysta.html

.

Kohta pääsen pilkille

Pari kevättä on mennyt normi kalastustouhuissa pyytämällä rapusyöttejä. Rapuja sentään ollaan saatu oikeinkin mukavasti. Kesä 2019 oli mitään sanomaton ja viime pilkkikaudella oli jäätä järvessä vajaa viikko. Eli niin tylsää, etten ole viitsinyt kalastusblogiani päivittää.

Viime juhannuksen alla sentään sain Kemijoen yläjuoksulta mittakalan. Oli evä leikattu, joten istutustaimen kyseessä. En edes uinut kalan saadessa kuten sitä edellisenä kesänä. Siis uin vaan en saanut kalaa ylös.

Nyt näyttää siltä, että pääsen pikapuoliin mökkijärvelle pilkille. Muutama päivä pitää vielä odottaa. Jäälle ei ihan vielä uskalla mennä - edes kierimällä, heh.

(Täytyi laittaa päivitykseen muistin virkistykseksi (edes pari kuvaa kevään saaliista.)

Vesi jäällä tekee kiusaa

Sain jo viime viikolla kuvan siian. Aika hoikka yksilö pituuteen nähden. Takana kuva kumisaappaastani kokoa 39.

En sitten kauaa viitsinyt prohjata jäällä. Tällaiselle persjalkaiselle lunta oli ihan riittävästi. Eniten kuitenkin harmitti vesi jäällä. Pilkkireppua ei oikein viitsi uittaa, ja nyt muutaman päivän vesisade ei ainakaan ole tilannetta helpottanut.

Toivottavasti kelit paranee. Pitkälle ei missään tapauksessa enää kannata mennä.

Madesoppaa tiedossa

Mökkinaapureiden kanssa yhteiset talviverkot antavat saalista ihan mukavasti, eli ei liikaakaan. Meidän vuoro eilen oli saada made. No juu, onhan tuossa kokoa kahdelle, 3,7 kg. Kala jäi pakastimeen odottamaan aikaa parempaa, eli enemmän porukkaa madesopalle.

Onneksi meillä tykkää koko väki kalasta. Tai no, yhdelle pienelle neidille ei oikein maistu.

Lapsena kotona muistan madekeiton olleen suurta herkkuani. Niitä saatiin joskus syksyisin isäni nahkiaismerroista. Made ei ollut mikään mukava saalis, koska toisinaan piti merran tyhjennysaukkoa suurentaa, jotta saataisiin kala mahtumaan ulos. Sitä tehtiin syyspimeässä tokeilla joen virratessa alla. Mukana tuli oltua muutaman kerran. Ihan omasta tahdosta.

Suuri hauki siikaverkossa

Suuri hauki oli uinut kimppaverkkoon eilisen jälkeen. Kalalla kokoa reilusti, eli painoa 10 kg ja pituutta 110 cm. Verkko oli siika-sellainen. Pyydys säilyi kuulemma melko ehjänä.

Kuinkas ollakaan, kala päätyi meidän mökille. Takaisin järveenkään ei jättikalaa oikein voinut vapauttaa, koska ei tuollaista saa verkosta irti ilman nuijanukutusta.

Tuon kokoisen kalan käsittely tarvitsee tilaa ja perkuualusta oli tietenkin auttamattomasti liian pieni. Ukon oli myös sen verran työlästä saada hauki fileiksi paksujen ruotojen vuoksi, joten ei mikään ihannesaalis siinäkään suhteessa. Minulta olisi jäänyt homma tekemättä.

Eipä sitten muuta kuin voita ja kermaa hakemaan kaupasta.

Jatkossa pienempää, kiitos...

Talviverkoilla

Viime viikolla pääsi miesväki meiltä ja naapurimökeistä laskemaan kimppaverkot jään alle. Systeemi on hyvä, koska tällä tavalla löytyy aina joku, joka ehtii kokemaan ne, eikä kalat kärsi kovinkaan kauaa. Kalakateuttakaan ei pääse syntymään, koska NE paremmat saaliit pyritään jakamaan tasapuolisesti.

Toissapäivänä ei ollut kovinkaan jännittävää kokea verkkoja. Osa saaliista näkyi jo heti kirkkaan jään alta.

Jää oli todella kirkasta, ja sen läpi pystyi näkemään monessa paikassa järven pohjaan asti. Oli vähän vinkee olo kulkea jään päällä, vaikka tiesi sen olevan tarpeeksi paksua kannattelemaan ihmisen painoa.

Eilen ja tänään on satanut räpäskää ajoittain taivaan täydeltä, joten näkemisen ilo jäi lyhytaikaiseksi.

Ennätyssiikani pilkillä

Olin toissapäivänä ekaa kertaa pilkillä. Tai voisi sanoa, että käväisin. Olin jäällä noin tunnin verran. Saaliiksi sain kolme ahventa. Tänään ajattelin taas vain piipahtaa mökkijärvellä, mutta tulikin pilkittyä hieman kauemmin.

Tämä mummi saikin yllätäin kesken haaveilun liikettä niveliin, kun siianmötikkä nappasi ja nostin sen pilkkireiästä pintaa. Samassa huomasin siiman katkenneen, ja eikun kalaa kiduksista kiinni ja heitto jäälle. Onneksi oli sen verran pieni pilkkireikä, että kala jäi vähän jumiin siihen.

Siika painoi 1,3 kg ja oli 52 cm pitkä, eli minulle ennätyssiika pilkillä. Järvisiika ei muutenkaan meillä päin ole kovinkaan suurikokoista, joten ihan hyvä saalis tuollainen oli.

Parhaana talvena olen pilkkinyt yli 60 siikaa, ja suurin niistäkin oli niukasti alle kilon.

Siima varmaankin olisi aiheellista vaihtaa lempivapaani. Se on jo monta kautta nähnyt, joten katkeaminen oli jo ihan odotettavissa oleva juttu.

Kala nappasi taas valkoiseen tuunaamaani mormyskaan, joka näytti päätyneen järven pohjaan kera suomujen. Täytyisi jonkinlainen magneettisysteemi keksiä, että saisin pyydyksen ylös. Alkaa tuunattavatkin pian loppua, koska valkoiset kelpaa ukollekin.

Purkitettu särkisaalis

Parvi kohdallaan

Laskimme verkot järveen pitkästä aikaa. Yön aikana oli sitten särjet eksyneet parvena verkkoihin. Emme tosiaankaan nitä lähteneet pyytämään, mutta koska kaloja oli paljon, halusimme käyttää ne kuitenkin hyödyksi.

Mies teki särjistä fileitä, purkitti ne tomaattikastikkeessa lasipurkkeihin ja kypsensi uunissa. Tänään söimme niitä eka kertaa, ja oli hyvää.

Särjet tomaattikastikkeessa

Korvatunturin nurkilla

Ruska hiipii maisemiin

Olin elokuun puolivälistä syyskuun alkuun Savukoskella mökkeilemässä ja kalassa. En muista olleeni näin ahkerasti jokien varsilla kuin tällä reissulla. Sain kuitenkin vain yhden kalan. Sen "Ja mä en täältä kotiin lähde ennen kuin saan kalan"-kalan.

Poika sai heti reissun ekana päivänä 1,8 kiloisen taimenen. Kuviteltiinkin siitä, että nyt saalista tullaan saamaan kunnolla.

Kierreltiin Kemijoen lisäksi myös Kairijoella, Kivijoilla, ja en noita edes kaikkia muista. Yhtenä päivänä jäin suosiolla mökille, kun mieskaksikko suuntasi aamulla reissuun eri joille. Tulivat takaisin puoli kahdeksan aikaan illalla - mukana ei kalan kalaa. Kalaa ei saanut myöskään kyläilemässä ollut lankomies. Yritti melkein viikon. 

Muutamana päivänä miesten perhoon ja uistimeen otti muutama pikkuinen harri ja taimen. Pääsivät takaisin kasvamaan. Ukko alkoi jo tympääntyä koko kalastustouhuun.

Jostakin syystä kalat olivat passiivisia. Niillä oli todennäköisesti ruuasta pula. Pinnalla ei näkynyt tuiketta - ei ollut itikoita. Elokuun viimeisenä päivänä poika sitten sai ison taimenen ja harrin. Emme jääneet ihmettelemään, olisiko kalat vironneet syömätuulelle. Piti suunnata kotimatkalle.

Kuha jotaki

Mustikoita sentään riitti kotiin tuomiseksi. Poimin niitä kälyni kanssa jo pari ämpärillistä kuvan marjojen lisäksi. Kuvassa olevia marjoja poimi myös mies ja poika. Kalastaminen taisi käydä heille jo pikkasen työstä, joten minun ei tarvinnut paljoakaan houkutella heitä metsään. Pakastimet olivat mustikoita täynnä ja säilyivät 1000 km:n kotimatkan jäisinä kylmälaukuissa. Isot jäädytetyt vesipullot pitivät hyvin laukut kylminä.